Olin ajatellut kirjoittaa tänään väreistä. Värien mahdollistamasta punaisesta langasta yrityksen visuaalisessa markkinoinnissa. Värien suuresta roolista  alkaen yrityksen logosta ja yleisilmeestä, päätyen työntekijöiden työasuihin, tuoteviestintään ja esillepanoihin. En kuitenkaan malta, sillä minulla ovat ajatukset sormituksissa ja ansatsissa (en todellakaan ole varma kuinka tuo saksankielinen termi kirjoitetaan!).  Olen nimittäin yllättäen aloittanut uuden harrastuksen.

Olen pikkutyttönä soittanut pianoa ja isompana laulanut erilaisissa kokoonpanoissa yli 20 vuotta. Tämä uusin ”aluevaltaus” ei ole mitään noihin aikaisempiin verrattuna. Tämän nimi on saksofoni. En tiennyt edes minkä näköinen tuo puhallettava kapistus on, ennen kuin menin ensimmäiselle soittotunnilleni.

Kaikki alkoi siitä, kun sain tekstiviestin puhelimeeni. Viestiketju eteni näin:

opettaja: oletko koskaan ajatellut, että soittaisit saksofonia?
minä: en ole
opettaja: haluasisitko kokeilla?
minä: mikäs siinä

Ja siitä se sitten alkoi. Voi riemu, kuinka hauskaa on yrittää saada ääni tuosta kultaisesta kippurasta! Siis yrittää, sillä äänen tuottaminen ei todellakaan ole aivan niin yksinkertaista kuin soittajien seuraaminen usein antaa ymmärtää.  Töräykset tulevat milloin miltäkin korkeudelta ja saat yllättyä tuottamiesi äänien sävystä. Sormet  eksyvät helposti väärille painikkeille jolloin sävel hyppää oktaavin ylös tai alas.

Uskon vahvasti, että saksofonin keksijä on halunnut tehdä kiusaa kaikille pianisteille kääntämällä soittimen logiikan väärinpäin.  Saksofoni on nimittäin aivan vasenkätinen. (kuulemani mukaan, kaikki puhallinsoittimet ovat!) Siinä missä pianon koskettimilla oikeankäden pikkusormi soittaa korkeinta säveltä, soittaa se saksofonissa alinta mahdollista. Ei siis ihme, että ajatus on solmussa ja aivomursky lähes taifuunin luokkaa.

Tänään osaan (useinmiten) soittaa jo kappaleet Till Paris ja Björn sover. (Huomaat siis, että olen lähes pro, kun jo soittelen ruotsinkielisestä kirjasta.. !) Mieheni tuntuu nykyisin viihtyvän pihahommissa tai autotallin puolella. Lukiolainen hakeutuu tekemään koulutehtäviä huvimajaamme. Onhan se toki hyvä, että asuntomme neliöt ovat tehokkaassa käytössä.

Ja se vanha totuus pitää paikkansa tässäkin asiassa:

Onnellinen on hän, joka osaa nauraa itselleen, sillä häneltä ei tule hupia puuttumaan.

Sellaista on saksofonin soitto. Ehkä ensi kerralla väreistä enemmän.