Luin eilen ohimennen postauksen, jossa käsiteltiin värien tärkeyttä sisustuksessa. Teksti sai minut miettimään mikä tunne on päätöksien teossa päällimmäisin. Teemmekö pienetkin päätökset tavoitellen turvallisuutta vai uuden kokemisen iloa.

Camilla Mickwitzin lastenkirjassa Uusitalojen uusi talo, Uusitalojen perhe uuteen kotiin. Tarinan edetessä selviää, että paitsi talo ja sen sisustus, myös asukkaat ovat aivan samanlaisia kuin tuhannet muut. Kerrotaan siis nukkekodista.

Kodit, joita meille esitellään lehtien sivuilla ovat rauhallisia, seesteisiä, skandinaavisen vaaleita. Kuin nukkekoteja kaikki.

Mutta olemmeko uusitaloja? Asummeko huomaamattamme nukkekodissa, sellaisissa kuin niin monet muutkin, sisustuslehtikodissa? Ohjaako meidän sisustusmakuamme erilaisuuden pelko? Uskallammeko tehdä päätökset ikioman toiveemme mukaisesti vai etsimmekö toiveemme valmiiksi valituista vaihtoehdoista?

Ehkä päätöksentekoamme ohjaa pelko siitä, että valintamme ovat vääriä, että kyllästymme niihin liian pian tai mikä pahinta, mitä muut ihmiset ajattelevat? Jos annamme pelon ohjata ajatusta, eikö pelko ole silloin se, joka päätöksissämme myös näkyy? Haluammeko asua pelon kanssa?

Minä uskon värien voimaan ja niiden tuomaan iloon. Uskon siihen, että oman mielen kuuntelu auttaa myös löytämään oman maun. Onnistumme kun olemme rohkeita, kuuntelemme itseämme, testaamme.

Saahan ilo näkyä elämässä.

On rohkeaa valita värillinen torkkupeitto tai tyyny, sen tutun beigen sohvan reunalle,   -ainakin sovitukseen.