Se on yhtä aikaa odotettu ja yllättävä, suunniteltu ja arvaamaton, ilo ja suru samassa paketissa. Liiketoimintakauppa.
Meidän entisen yrityksemme liiketoimintakaupasta on pian vuosi ja vasta nyt koen, että minulla on riittävästi perspektiiviä käsitellä kaikkea sitä mitä se mukanaan toi. Toki meille oli asiasta puhuttu varottavaan sävyyn, silti tunnevyöry yllätti.
Synnytys ja kasvatus
Yrityksemme oli meille kuin oma lapsi. Mieheni kantoi ideaa raskausajan ja synnytti yrityksen vuonna 1979, itseni ollessa vielä koululainen. Välitunnilla kävin moikkaamassa poikaystävääni ja samalla testailin paperihommia. Yrityksen toiminta laajeni ja vuosien kuluttua, kun laskutuksen täyttämät iltahommat alkoivat viedä kaiken vapaa-aikani, päätin tulla virallisesti mieheni yritykseen töihin.
Vuodet vierivät ja työn imu oli voimakas. Lisäkouluttauduin työn ohessa, jotta pystyin paremmin hoitamaan tehtäviäni ja sain breikkejä työrutiineihin. Tsemppasin miestäni, lapsiani, yritystämme ja itseäni.
Päätös ja vastuun siirto
Vuonna 2017 teimme päätöksen, joka oli jo pitkään muhinut mielessä: myymme liiketoiminnan. Joskus tuo päätös olisi kuitenkin tehtävä, nyt oli meille tullut sen aika.
Jotta napanuora tuohon 1. lapseemme katkeaisi kunnolla, myös minä irtisanouduin työstäni uuden yrittäjän tarjotessa työsuhteelleni jatkoa. Toisaalta olisin tahtonut jatkaa, koska viihdyin ja olin hyvä työssäni, mutta sellainen sapluuna olisi ollut käytännössä mahdoton toteuttaa.
Lähes koko aikuisiän identiteettini oli muodostunut työni ympärille, vietinhän työssäni joskus enemmän aikaa kuin kotonani. Kipuilin. Kaipasin työkavereitani ja asiakkaitani. Kaipasin sitä tunnetta kun hommat rullaa ja asiat tapahtuu. Ihmiset tunsivat minut yrityksemme edustajana, olin saanut jopa lempinimen edustamamme tuotemerkin mukaan, olin ”misis canon”.
Mitekäs nyt? kysyivät vastaantulevat asiakkaat. Minulla ei ollut ollut heille vastausta. Huomasin eläneeni niin hektistä elämää, etten ollut ennättänyt pysähtyä miettimään. Tietysti olin huojentunut, minun ei tarvinnut enää kantaa huolta logistiikasta eikä sisäänostohinnoista, ei miettiä kilpailutilanteita, kokouskutsuja tai katteita. Silti olin myös ihmeissäni hiljaisuudesta, voiko sähköposti oikeasti tuoda vain yhden postin päivässä? Oli jatkuva sunnuntai.
Kuin avioliitto
Minä äiti-ihmisenä vertaan liiketoimintakauppaa lapsen avioitumiseen. Liiketoimintakauppa on järjestetty avioliitto, sillä saimmehan mahdollisuuden itse päättää kenelle lapsemme luovutamme.
Mitä toivoo isä, kun taluttaa tyttärensä alttarille? Rakkautta, kunnioitusta, rehellisyyttä ja työn tekemistä sen eteen, että liitto varmasti toimii. Tätä mekin toivomme. Mutta kuten kunnon vanhemmat tekevät, emme puutu asioihin vaikka mielemme ehkä tekisi, sillä meillä ei ole siihen oikeutta.
Meillä oli mahtava matka yhdessä. Kaipaan edelleen työkavereitani ja asiakkaitani, välillä myös hetken ikävöin sitä hektisyyttä jolloin kaikki piti saada hoidettua ja järjestykseen samaan aikaan.
Yrityslapsemme on nyt omillaan.
Ja minä olen uuden edessä rohkeasti, vapaana mihin vain. Mahtavaa.
